Sateenkaari

Leirillä oli poikkeuksellisen kylmät kelit. Onneksi saimme pääsaaresta vilttejä lisäpeitoiksi. Kylmyyden lisäksi tuuli puhalsi navakasti ja jonkin verran sotki suunniteltua ohjelmaa. Esimerkiksi toinen toimintarantavuoro peruttiin, koska tuulen vuoksi ei ollut turvallista lähteä kajakeilla ja kanooteilla melomaan tai polkuveneilemään. Myös vesileluajelut, jossa leiriläisiä vedetään veneen perässä donitsissa pitkin merenselkää, jouduttiin jättämään tekemättä. Uiminen, joka kuuluu oleellisen osana merenrannalla pidettävään kesäleiriin, oli mahdollista kolmen saunavuoromme aikana. Melkein kaikki leiriläiset kävivät ainakin varpaita uittamassa kylmässä merivedessä ja rohkeimmat uida polskuttelivat. Ja uinnin jälkeen pääsi ihanaan saunan lämpöön, kunnes oli aika mennä uudelleen uimaan.

Kelit myös vaihtuivat nopeasti. Välillä paistoi aurinko. Vettä satoi onneksi vain muutaman kerran ja vain vähän aikaa kerrallaan. Kerran satoi rakeita, joka on kesäleirillä tosi harvinaista, onneksi rakeitakin tuli vain muutaman minuutin ajan. Nopeiden sääolosuhteiden vaihtelusta johtuen saimme nauttia upeasta tupla sateenkaaresta. Innokkaimmat olivat valmiit lähtemään hakemaan aarretta sateenkaaren päästä.

DSC_0672