Iltakalassa

Päivällisen ja kioskin jälkeen suuntasimme kahden leiriläisen kanssa iltakalaan. Pakkasimme iltapalan mukaan ja suuntasimme kohti lähivesistöjen kaislikkoja. Jo heti ensimmäisillä heitoilla tarttui mukaan ahven ja tasaiseen tahtiin rupesi saalista vihreistä vesistä nousemaan.

2013-06-28-1356

Hetken heiteltyämme olikin aika pitää pieni tauko ja haukata iltapalaa.

2013-06-28-1347

Pikaisen veneessä nautitun iltapalan jälkeen jatkoimme kalastusta ja kohta jo illan esimäiset hauetkin tarttuivat syöttiin. Pari pienempää haukea laskimme takaisin kasvamaan, mutta leiriläisen saama hauki oli jo syötävän kokoinen, joten sen otimme matkaan. Kun kello alkoi kääntyä jo nukkumaanmenoajan puolelle, suuntasimme kohti kotisatamaa. Paluumatkalla lapset kertasivat illan kohokohtia ja pari naurunremakkaa siitä syntyikin.

2013-06-28-1350

Samalla kun lapset pesivät hampaitaan, fileoivat ohjaajat illan saalista, joka grillataan lauantaina, niin tämän illan kalamiehet pääsevät leirikavereittensa kera maistamaan saalistaan.

2013-06-28-1358