Sadetta ja Liekkejä

”Eilen me käytiin Torunin keskiaikaisessa kaupungissa ja sitten ostoksilla. Hinnat olivat paljon halvemmat kuin Suomessa. Satoi sen verran paljon, ettemme olleet kaupungissa pitkään. Tänään puhuimme ohjaamisesta ja kotkatoiminnasta. Aika moni meistä haluaisi vertsuksi. Huomenna lähdemme paluumatkalle. Olemme vielä kaksi päivää leirintäalueilla ja sitten kaksi yötä laivalla. Ylihuomenna käymme huvipuistossa. ”

Jatka lukemista


Vettä ja Piikkilankaa

”Eilen käytiin Stutthofissa. Se oli keskitysleiri, jossa oli suomalaisiakin. Sitten kävimme yhdessä linnassa. Meille sanottiin, että se on Euroopan suurin. Tosin se oli vähän kopio, alkuperäinen meni sodassa melkein 70 vuotta sitten. Nähdään huomenna vielä joku muukin suuri linna. Puolassa tiet ovat pieniä, kauniita ja hitaita. Muutaman sadan kilometrin matkaan menee aina koko päivä. Meidän […]

Jatka lukemista


Aurinkoa ja Betonia

”Itä-Preussin Sudenpesästä Hitler johti joukkojaan toisen maailmansodan aikana. Aikoinaan Saksaan kuulunut seutu kuuluu nykyään Puolaan. Kun tulimme tänne Puolassa pidettävälle Helsingin kotkapiirin et-leirille, ajoimme tuon Hitlerin Sudenpesän kautta. Noissa kahdessa kuvassa näkyy se mitä paikasta on vielä jäljellä. Tänään katsoimme elokuvan murhayrityksestä Hitleriä vastaan, mikä tapahtui vuonna 1944 juuri Sudenpesässä. Toinen kuvista on samalta paikalta. […]

Jatka lukemista